lauantai 6. marraskuuta 2010

Blogin päivitystä


Mulla on sujunut täällä tosi kivasti ja olen kotiutunut tänne hyvin. Tuntuu, että olisin ollut täällä jo vaikka kuinka kauan. Päivähjelma on melko intensiivista, osittain senkin takia, että täällä asutaan yhdessä ja prosessoidaan elämää ja tehdään asioita yhdessä myös vapaa-ajalla. Suomessa asuminen, työnteko, opiskelu ja "tavallinen" elämä tuntuu tällä hetkeltä kaukaiselta. Tosin aika menee niin nopeasti, että kohtahan sitä on jo aika palata Suomeen ja töihin ja siihen normaaliin arkeen.

Täällä on tänään kaunis päivä, aurinkoista ja n. +5 astetta lämmintä. Palattiin eilen illalla Pohjois-Englannista, vietettiin viikko Newcastelissa muiden DTSien kanssa.Paikalla oli n. 150 nuorta eri puolilta maailmaa, kouluja oli ainakin Englannista, Walesista, Italiasta ja Norjasta. Viikon aiheena oli evankeliointi. Mukaan mahtui opetusta ja käytäntöä. Evankeliointimuotoja oli monia, mm.katuevankeliointi, roskien kerääminen, rukouskävely, erään kirkon maalaaminen/seinien hiominen. Ideana kaikissa muodoissa oli palvella ja siunata ihmisiä ja jakaa sitä, mitä meillä on Jumalassa. Minulle uusi käytäntö oli "treasure hunting" (aarteen etsintä), missä ideana oli kysyä Jumalalta, kenet hän haluiais meidän tapaavan tänään ja miten voisimme olla siunaamassa tätä "aarretta" ja sitten etsiä kyseinen henkilö ja mennä juttelemaan. Koko juttu kuulostaa niin kummalliselta, mutta on toisaalta myös niin kummallisen todellista. Ensimmäisellä kerralla kun olin mukana aarteen etsinnässä, Jumala näytti mulle etukäteen rukoiltaessa selvästi naisen, joka istui sisällä, jolla oli kiharat vaaleat hiukset ja oli pukeutunut mustiin vaatteisiin ja korkokenkiin. Sain myöskin joitain asioita, joita koin, että Jumala haluiais ko naiselle sanoa. Koin, että vaikka hän istuu sisällä, hänet on helppo löytää. Kun sitten lähdimme etsimään aarteita näin ko naisen kävelevän ravintolaan heti saavuttuamme paikkaan, missä hajaannuimme ja lähdimme etsimään "aarteitä" pareittain. Lähdimme ensin etsimään parini aarretta ja palasimme myöhemmin ko ravintolaan etsimään minun aarretta. Jouduimme kävelemään kolmen lähes tyhjän huoneen läpi aivan ravintolan perälle ennen kuin löysimme hänet. Tuntui ihmeelliseltä, miten monia yksityiskohtia Jumala oli näyttänyt etukäteen ja nainen vaikutti kovin otetulta, kun kerroimme hänelle, millä asialla olemme. "Aarteen" löytäminen oli yksi mun viikon kohokohtia.

3 viikon kuluttua (29.11.10) minun outreach-tiimi (yht 10 henkilöä) lähtee Nepaliin reiluksi kahdeksi kuukaudeksi. Muut tiimit menevät Ugandaan, Kiinaan ja Kambozaan. Olemme alkneet valmistella Nepaliin lähtöä opiskelemalla hieman nepalia ja harjoittelemalla risti-istuntaa aina tiimitapaamisissa, sillä Nepalissa on epäkohteliasta näyttää jalkapohjia.Matkan aikana meidän kuulumisia voi seurata tiimin yhteisestä blogista osotteesta http://teamnepal.wordpress.com/ Päivittelemme blogia aina kun pääsemme nettikahvilaan tms. Niitä tosin ei varmasti joka vuoren huipulla ole...

Meillä vaihtuu joka viikko opettaja ja aihe. Opetus on ollut mielenkiintoista ja viikot vaihtuvat nopeaan tahtiin. Eräs opettajista halusi ottaa huomioon kaikki eri oppimistyylit ja käytti puhumisen lisäksi kuvia ja tarjosi muovailuvahaa niille, jotka kokevat kineettisen oppimistyylin omakseen. Tässä tuotoksia oppitunneilta.



Meillä on viikossa 10 tuntia erilaisia työtehtäviä. Minä olen polttopuutiimissä ja tykkään siitä. On kiva päästä välillä lepuuttamaan aivoja ja hermoja ja tekemään jotain konkreettista. Meidän tiimikuva on otettu sadepäivänä, ei siis yleensä olla näin työlle omistautuneen näköisiä. Minä tosin lamsutan 6 numeroa liian isoissa saappaissa ja turvahousuissa ympäriinsä niinä päivinä ku käytän moottorisahaa.


Mutta nyt mun täytyyki lopetella ja alottaa uus viikko täällä. Tsau!! :)

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Vapaa-ajan viettoa

Nicon jälkeen meillä on ollut melko paljon vapaa-aikaa. Viikonoput ovat yleensäkin vapaat, ainoastaan aterioiden valmistamisesta yms. pitää huolehtia vuorotellen. Ensi viikolla täällä on YWAMin 50-vuotisjuhlat sekä YWAM Restenäsin 30-vuotisjuhlat, joten siihen liittyviä meille vapaaehtoisia valmisteluita on myös riittänyt tälle viikonlopulle.
Muiden katsoessa elokuvaa lähdin kävelylle.
Päädyin lopulta laiturille viettämään laatuaikaa :)

Pyykit kuivuvät melko hitaasti täyteen ahdetussa kuivaushuoneessa.
Lauantai-iltana meidät oli kaikki kutsuttu "sinkkujätkien" talossa järjestettyihin kotoisiin juhliin. Pukeutumisteema oli vapaa. Ainoana vaatimuksena oli, että jokin teema on oltava.
Itse päädyin liittymään monien muiden tyttöjen pukeutumiskoodiin: Mustaa+jotain värikästä.

torstai 16. syyskuuta 2010

Nico

Muutama päivä metsissä kului nopeasti ja sivistyksen pariin palaaminen tuntui luksukselta. Ohjelmaan kuului paljon kävelemistä sekä yöllä että päivällä, lyhyitä öitä, leirinuotioita ja paljon muuta, mikä valitettavasti ei ole julkaisukelpoista, jotta muillakin olisi mahdollisuus saada Nikolla kaikki yllätyksenä. Mutta koskaan ei tiennyt, mitä tapahtuu seuraavaksi. Opimme käytännössä mm. johtajuudesta, palvelemisesta, omista oikeuksista luopumisesta ja tiimin tärkeydestä.
Muutaman päivän aikana kaikki pienryhmäni tytöt tekivat enemmän punnerruksia, kuin edeltävän elämnsä aikana yhteensä.

Lepohetkiä ja niihin liittyvää luksustakin riitti.
"Jos haluat matkata nopeasti, kulje yksin, jos haluat matkata pitkälle, kulje yhdessä."
Välillä oli aikaa poseerata kameralle.
Leirin pystyttämisen/purkamisen aika.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Alkutunnelmia

Tänään on kolmas päivä DTS:ssa (YWAMin opetuslapseuskoulu) Restenäsissä Ruotsissa. Mä alan jo toipumaan lievästä alkujärkytyksestä :) Matka tänne meni muuten tosi hyvin, mutta vähän ennen perille pääsyä tuli junaonnettomuus. Mun juna ajo kahden naisen päälle, jotka kävelivät raiteilla eivätkä ehtineet väistää. Kumpikaan ei selvinnyt onnettomuudesta. Jouduttiin odottamaan junassa 2.5-3 h, minkä jälkeen jatkettiin busseilla. Siinä junassa oli toinenki, joka oli tulossa mun kanssa samaan kouluun ja oli yhteyksissä niihin, jotka oli tulossa meitä vastaan ja valokuvan perusteella etsi mut kanssaan samaan bussiin. Eli mun kannalta kaikki meni hyvin, mutta tuntu surulliselta ajatella onnettomuuden yksityiskohtia.

Jaan huoneen ruotsalaisen, norjalaisen ja ranskalaisen kanssa. Eli meidän huoneessa puhutaan englantia, ruotsia ja norjaa sekasin. Mutta siihenhän mä tietysti oon tottunu jo Suomessa :) Meidän koulussa kaikki on Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta. Mutta täällä on myös paljo Korealaisia, joilla on oma koulu. Korealaiset on ihan mun kavereita, me aina kovasti hymyillään ja vilkutellaan, ku tavataan :) Ja ne yrittää opetella mun nimeä - ja mä en edes yritä niitten vaikeita nimiä. Joitain Korealaisista tapasin jo Kuopiossa Raamattu Puhuu -seurakunnassa alkukesästä.

Vapaa-ajalla oon käyny lenkillä, kuunnellu musiikkia, lakkaillu kynsiä, skypettäny jne. Eilen ehdin jo vähän kokeilla mun uutta tanssinauhaakin :) Eli toisin sanoen teen kaikkea, minkä avulla saan omaa aikaa. Täällä on kyllä tosi mukavia ihmisiä, mutta mä en vaan jaksa olla sosiaalinen 24/7. Täällä on tosi kaunista ja paljon lääniä, joten epäsosiaalisuus on onneks helposti toteutettavissa. Mutta nyt esim. istuskelen muitten kanssa ja puoliks juttelen ja puoliks kirjottelen, mikä on mukavaa.

Tänään lähetään metsään viideksi päiväksi "leirille" nimeltä NICO (kreikkaa, tarkottaa "overcome"). Ei olla saatu leiristä oikeen muuta infoa ku lista tavaroista, joita saa ottaa mukaan. Lista on aika suppea. Sieltä puuttuu mm. kamera, hammastahna ja deodorantti ja paljo muuta, mitä kovin mielellään ottais. Mä mietin, että jos suihkuttaisin mun vaatteisiin valmiiks ennen lähtöä hyvät parfyymit, mutta en tiiä, houkutteleeko se hyönteisiä tms. Joten ehkä on parasta vaan haista :) Mutta mä laitan täältä joitain kuvia, kunhan kerkeän.

Kuvassa maisema, joka näkyy ikkunastamme.