lauantai 6. marraskuuta 2010

Blogin päivitystä


Mulla on sujunut täällä tosi kivasti ja olen kotiutunut tänne hyvin. Tuntuu, että olisin ollut täällä jo vaikka kuinka kauan. Päivähjelma on melko intensiivista, osittain senkin takia, että täällä asutaan yhdessä ja prosessoidaan elämää ja tehdään asioita yhdessä myös vapaa-ajalla. Suomessa asuminen, työnteko, opiskelu ja "tavallinen" elämä tuntuu tällä hetkeltä kaukaiselta. Tosin aika menee niin nopeasti, että kohtahan sitä on jo aika palata Suomeen ja töihin ja siihen normaaliin arkeen.

Täällä on tänään kaunis päivä, aurinkoista ja n. +5 astetta lämmintä. Palattiin eilen illalla Pohjois-Englannista, vietettiin viikko Newcastelissa muiden DTSien kanssa.Paikalla oli n. 150 nuorta eri puolilta maailmaa, kouluja oli ainakin Englannista, Walesista, Italiasta ja Norjasta. Viikon aiheena oli evankeliointi. Mukaan mahtui opetusta ja käytäntöä. Evankeliointimuotoja oli monia, mm.katuevankeliointi, roskien kerääminen, rukouskävely, erään kirkon maalaaminen/seinien hiominen. Ideana kaikissa muodoissa oli palvella ja siunata ihmisiä ja jakaa sitä, mitä meillä on Jumalassa. Minulle uusi käytäntö oli "treasure hunting" (aarteen etsintä), missä ideana oli kysyä Jumalalta, kenet hän haluiais meidän tapaavan tänään ja miten voisimme olla siunaamassa tätä "aarretta" ja sitten etsiä kyseinen henkilö ja mennä juttelemaan. Koko juttu kuulostaa niin kummalliselta, mutta on toisaalta myös niin kummallisen todellista. Ensimmäisellä kerralla kun olin mukana aarteen etsinnässä, Jumala näytti mulle etukäteen rukoiltaessa selvästi naisen, joka istui sisällä, jolla oli kiharat vaaleat hiukset ja oli pukeutunut mustiin vaatteisiin ja korkokenkiin. Sain myöskin joitain asioita, joita koin, että Jumala haluiais ko naiselle sanoa. Koin, että vaikka hän istuu sisällä, hänet on helppo löytää. Kun sitten lähdimme etsimään aarteita näin ko naisen kävelevän ravintolaan heti saavuttuamme paikkaan, missä hajaannuimme ja lähdimme etsimään "aarteitä" pareittain. Lähdimme ensin etsimään parini aarretta ja palasimme myöhemmin ko ravintolaan etsimään minun aarretta. Jouduimme kävelemään kolmen lähes tyhjän huoneen läpi aivan ravintolan perälle ennen kuin löysimme hänet. Tuntui ihmeelliseltä, miten monia yksityiskohtia Jumala oli näyttänyt etukäteen ja nainen vaikutti kovin otetulta, kun kerroimme hänelle, millä asialla olemme. "Aarteen" löytäminen oli yksi mun viikon kohokohtia.

3 viikon kuluttua (29.11.10) minun outreach-tiimi (yht 10 henkilöä) lähtee Nepaliin reiluksi kahdeksi kuukaudeksi. Muut tiimit menevät Ugandaan, Kiinaan ja Kambozaan. Olemme alkneet valmistella Nepaliin lähtöä opiskelemalla hieman nepalia ja harjoittelemalla risti-istuntaa aina tiimitapaamisissa, sillä Nepalissa on epäkohteliasta näyttää jalkapohjia.Matkan aikana meidän kuulumisia voi seurata tiimin yhteisestä blogista osotteesta http://teamnepal.wordpress.com/ Päivittelemme blogia aina kun pääsemme nettikahvilaan tms. Niitä tosin ei varmasti joka vuoren huipulla ole...

Meillä vaihtuu joka viikko opettaja ja aihe. Opetus on ollut mielenkiintoista ja viikot vaihtuvat nopeaan tahtiin. Eräs opettajista halusi ottaa huomioon kaikki eri oppimistyylit ja käytti puhumisen lisäksi kuvia ja tarjosi muovailuvahaa niille, jotka kokevat kineettisen oppimistyylin omakseen. Tässä tuotoksia oppitunneilta.



Meillä on viikossa 10 tuntia erilaisia työtehtäviä. Minä olen polttopuutiimissä ja tykkään siitä. On kiva päästä välillä lepuuttamaan aivoja ja hermoja ja tekemään jotain konkreettista. Meidän tiimikuva on otettu sadepäivänä, ei siis yleensä olla näin työlle omistautuneen näköisiä. Minä tosin lamsutan 6 numeroa liian isoissa saappaissa ja turvahousuissa ympäriinsä niinä päivinä ku käytän moottorisahaa.


Mutta nyt mun täytyyki lopetella ja alottaa uus viikko täällä. Tsau!! :)

1 kommentti: